Omaisille

Kun suru koskettaa, olemme sinua varten

Hautajaiset ja hautajaisten järjestäminen

Hautaustoimisto Latvakoskelta apua, neuvoja ja tukea

Elämään kuuluu jossakin vaiheessa luopuminen ja jäähyväiset. Läheisen kuolema pysähdyttää ja surun keskellä on monta asiaa hoidettavana. Usein varsinaiselle surutyölle on tilaa ja aikaa vasta hautajaisten jälkeen.


Hyvä omainen, haluamme olla sinulle avuksi. Tällä sivulla on tietoa hautajaisiin ja hautajaisten järjestelyyn liittyvistä asioista. Tarkemman ohjeistuksen ja avun saamiseksi, sekä käytännön järjestelyiden aloittamiseksi, puhelinsoitto meille riittää.

Palvelemme sinua kaikissa hautausalan asioissa kunnioittaen toiveitasi ja vakaumustasi. Henkilökohtainen ja luottamuksellinen palvelu ovat toimintamme perusta.

Kuolemantapauksen sattuessa

Kuolemantapauksen sattuessa muualla kuin sairaalassa tai muussa valvotussa olosuhteessa on turvallisinta ottaa yhteys viranomaisiin (soitto numeroon 112).


Takaisin ylös.

Suruviestin tiedottaminen

Kuolemantapauksen suruviesti tiedotetaan yleensä omaisten toimesta lähipiirille, sukulaisille, ystäville, työnantajalle, taloyhtiölle, vakuutuslaitoksiin jne.


Takaisin ylös.

Suruliputus

Suruliputus suoritetaan kuolinpäivänä tai seuraavana päivänä liputusajan jäädessä kuolinpäivänä lyhyeksi. Lippu pidetään puolisalossa auringon laskuun saakka.


Hautajaispäivänä lippu on puolisalossa ainakin siunaustilaisuuden päättymiseen asti. Virallisina liputuspäivinä suruliputus tehdään samalla tavalla, mutta siunaustilaisuuden päätyttyä lippu nostetaan kokosalkoon.


On hyvä muistaa, että lippua puolisalkoon nostettaessa ja puolisalosta laskettaessa käytetään lippu ensin kokosalossa.


Takaisin ylös.

Mistä aloitan?

Hautajaisten järjestäminen voidaan aloittaa heti kun jaksaminen antaa myöten. Käytännössä järjestelyiden aloittamiseksi tulee ottaa yhteyttä hautaustoimistoon tai vainajan kotiseurakuntaan/päivystävään pappiin.


On hyvä miettiä hautausjärjestelyiden alussa, oliko vainajalla erityisiä toiveita. Esimerkiksi oliko toiveena yleiset vai hiljaiset hautajaiset.


Takaisin ylös.

Kuolintodistus

Hoitolaitos (lääkäri) kirjoittaa ja toimittaa kuolintodistuksen väestötietojärjestelmään virkateitse. Kuolintodistus annetaan pyydettäessä myös omaisille, kuolintodistuksen saa sairaalasta tai vainajaa hoitaneelta lääkäriltä, oikeuslääkäriltä tai kuolemansyyn tutkinnasta vastaavalta poliisilta.


Kuolinsyytä ei tarvitse ilmoittaa tarvittavissa pankki- ja virastoasioinneissa (poikkeuksena henkivakuutus). Rekisteriviranomaisilta saatavalla virkatodistuksella voi hoitaa vainajan virastoasiat.


Takaisin ylös.

Hautauslupa

Siunaaminen ja hautaus voidaan suorittaa kun hautauslupa on saatu. Hautauslupa todistaa sen, että hautaamiselle ei ole juridisia esteitä. Hautajaisjärjestelyt voidaan aloittaa, vaikka hautauslupaa ei ole vielä saatu.


Mikäli kuolemansyyntutkimuksiin ei ole aihetta, lääkäri kirjoittaa hautausluvan. Muutoin hautauslupa kirjoitetaan kuolemansyyntutkimusten jälkeen.


Hautauslupa tulee toimittaa seurakuntaan, jossa arkkuhautaus tai tuhkaus toimitetaan. Hautausluvan hoitaa eteenpäin joko omainen tai hautaustoimisto.


Takaisin ylös.

Saattohartaus

Saattohartaus järjestetään omaisten niin halutessa. Tilaisuuteen tarkoitettuja huoneita on sairaaloissa ja kappeleissa.


Saattohartauden voi pitää kutsuttu henkilö, hautaustoimiston edustaja, pappi, seurakunnan työntekijä tai omainen. Saattohartaus on omaisten hetki heidän rakkaimpansa kanssa ennen siunausta.


Takaisin ylös.

Siunaustilaisuuden ja hautauksen suunnittelu

Seurakunnasta saa siunaustilaisuuteen ajan, siunauspaikan, siunaavan papin sekä kanttorin. Halutessanne hoidamme nämä teidän puolestanne.


Omaisten on suositeltavaa ottaa yhteyttä siunaavaan pappiin ja käydä hänen kanssaan toimituskeskustelu. Keskustelussa sovitaan tarkemmasta ohjelmarungosta.


Kanttorin kanssa sovitaan siunaustilaisuuden musiikista omaisten toiveet huomioiden.


Hiljaisuudessa haudattaessa kutsutaan saattoväki henkilökohtaisesti. On hyvä tehdä lista, kenet kutsutaan ja laskea saattoväki tarjoilua ajatellen. Kuolinilmoituksen voi laittaa lehteen hautauksen jälkeen ja samassa voi myös kiittää niitä, jotka ovat kunnioittaneet vainajan muistoa ja lohduttaneet omaisia osanotollaan.


Yleisissä hautajaisissa kuolinilmoitus laitetaan lehteen etukäteen, jossa on yleinen kutsu hautaus- ja muistotilaisuuteen. Kiitosilmoitus laitetaan lehteen hautauksen jälkeen tai lähetetään henkilökohtaiset kiitokset vainajaa muistaneille.


Takaisin ylös.

Hautaus

Hautausjärjestelyistä olisi hyvä sopia siunaavan papin ja hautaustoimiston kanssa. Hauta-arkun kantamiseen tarvitaan yleensä kuusi (6) kantajaa. Kantajat olisi hyvä sopia ja pyytää hyvissä ajoin.


Uurnaus

Uurnahautauksessa arkku jää yleensä siunauspaikalle siunauksen jälkeen. Hautaustoimisto huolehtii arkun odottamaan tuhkausta. Kukat viedään sukuhaudalle tai muualle haudattujen muistomerkille - kukkia ei voida toimittaa krematorioon. 


Uurna lasketaan sovitulle hautapaikalle. Uurnanlasku on tehtävä vuoden sisällä tuhkauksesta. Tuhka voidaan sirotella seurakunnan muistolehtoon tai muulle sopivalle maa- tai vesistöalueelle. Tähän tarvitaan aina alueen omistajan tai haltijan suostumus. Tuhkansirottelu on tehtävä yhdelle alueelle. Jos uurna lasketaan tai tuhka sirotellaan kuolinpesän tai lähiomaisen omistamalle maa- tai vesialueelle, tästä tarvitaan aina erillinen lupa. Muistomerkkiä ei saa pystyttää kyseisille paikoille.


Takaisin ylös.

Muistotilaisuus

Muistotilaisuuden tarkoitus on muistella vainajaa, ilmaista kiitollisuutta yhteisestä ajasta hänen kanssaan ja lohduttaa toisia surussa.


Hautauksen jälkeen haudalla kutsutaan saattoväki muistotilaisuuteen omaisen toimesta. Muistotilaisuudesta voidaan ilmoittaa hautajaisten käsiohjelmassa, lehden/lehtien kuolinilmoituksen yhteydessä tai etukäteen eri tavoilla.


Muistotilaisuuksiin ei ole olemassa erityistä kaavaa. Yleensä muistotilaisuus suunnitellaan vainajan näköiseksi kuten hautajaisetkin, hänen elämäntapaansa, -uraansa, saavutuksiaan ja toivomuksiaan kunnioittaen. Muistotilaisuuden ohjelma voi sisältää esim. pitopalvelun eli ruokailu- ja/tai kahvitarjoilun, saapuneiden adressien lukemisen, musiikkia, vapaan sanan jne.


Vakiintunut tapa on asettaa muistopöytä. Pöydälle asetetaan valkea liina, kynttilä, vainajan kuva keskelle ja kukka-asetelma/kukka.


Takaisin ylös.

Hautajaisten jälkeen

Kiitosilmoitukset

Ilmoitus valittuun lehteen/lehtiin ja/tai hautajaisväelle lähetetyllä henkilökohtaisella kiitoskortilla.


Hautamuistomerkit

Suunnittelu ja tilaaminen tai vaihtoehtoisesti uusi kaiverrus jo olemassa olevaan muistomerkkiin. Me hoidamme tilauksesta kokonaispalveluna Kaavin Kiven laadukkaat ja näyttävät hautakivet.


Perunkirjoitus

Otamme vastaan ja hoidamme perunkirjoitustoimeksiannot, jotka tehdään ammattitaitoisesti ja huolella. Perunkirjoituksen hinta vaihtelee muutamasta sadasta eurosta yli tuhanteen euroon riippuen tarvittavasta työmäärästä.


Perunkirjoitus on toimitettava kolmen (3) kuukauden kuluessa kuolinpäivästä. Samassa 3kk ajassa, veroviranomainen voi kirjallisesta hakemuksesta antaa pidennyksen perukirjan toimittamiseen.


Perunkirjoituksen toimittamisvelvollisuus on ensisijaisesti henkilöllä, kenen hallussa kuolinpesä on.


Perukirjaan luetteloidaan kuolinpesän osakkaat, vainajan varat ja velat perintöverotuksen selvittämistä varten. Varat ja velat merkitään perukirjaan käypään arvoonsa.


Muuta huomioitavaa:

  • Vakuutukset kuten esim. henkivakuutus, työntekijäin ryhmähenkivakuutus, jne.
    • Työeläkelaitos, vakuutusyhtiöt ja Kela auttavat näissä asioissa
  • Asunto
    • postit, roskat, jääkaappi, lemmikkieläimet jne.
  • Irtisanomiset
    • TV-lupa, puhelinliittymät, yhdistykset, kerhot jne.

Takaisin ylös.